Tilintarkastajille rooli ravitsemisyritysten saamien hyvitysten tarkastamisessa

Ravitsemisyritysten tukemisesta on tehty päätös, ja yritysten saamien hyvitysten tarkastamisesta vastaa osaltaan myös tilintarkastaja.

Eduskunta sääti toukokuussa lain ravitsemisyritysten uudelleentyöllistämisen tukemisesta ja toiminnan rajoitusten hyvittämisestä. Laissa säädetään ravitsemisyritykselle rajoitusvelvoitteesta aiheutuvien joustamattomien välittömien kustannusten kohtuullisesta hyvityksestä. Näiden hyvitysten tarkastamisessa on rooli myös tilintarkastajalle.

Ravitsemisyrityksen raportoitava tilinpäätöksen liitetiedoissa saadusta hyvityksestä

Rajoitusvelvoitteen päättymisen jälkeen laadittavassa tilinpäätöksessä ravitsemisyrityksen on esitettävä tarpeelliset liitetiedot sen todentamiseksi, että toteumaperusteinen rajoitus toteutuu. Toteumaperusteisella rajoituksella tarkoitetaan hyvityksen määrää, jonka yritys on oikeutettu saamaan. Jos rajoitus ei ole toteutunut, ravitsemisyrityksen on palautettava toimivaltaiselle viranomaiselle (KEHA-keskus) ilman aiheetonta viivytystä se määrä, jolla hyvitys on ylittänyt rajoituksen. Eduskunnan talousvaliokunta pitää tärkeänä, että kirjanpitolautakunta antaa tarvittavaa ohjeistusta laskentaperiaatteista.

Tilintarkastaja raportoi tilintarkastuskertomuksessa toteumaperusteisen rajoituksen toteutumisesta 

Lain 7 §:n 7 momentin mukaan ”sen lisäksi mitä tilintarkastuslain (1141/2015) 3 luvun 5 §:ssä säädetään, tilintarkastajan on tilintarkastuskertomuksessaan 6 momentissa tarkoitetusta tilinpäätöksestä annettava tieto toteutumaperusteisen rajoituksen toteutumisesta”. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hyvitystä saaneen ravitsemisyrityksen tilinpäätöksen liitetietona esitetyt tiedot tarkastetaan ja tästä annetaan tilintarkastuskertomuksessa tiettyä seikkaa painottava lisätieto.

Tilintarkastajalla velvollisuus huomauttaa tilintarkastuskertomuksessa

Yrityksen tulee palauttaa hyvityksestä se määrä, jolla hyvitys ylittää rajoituksen. Jollei ravitsemisyritys ole tehnyt palautusta KEHAlle ennen kuin tilintarkastuskertomus annetaan, tilintarkastajan on tehtävä siitä tilintarkastuslain 3 luvun 5 §:n 5 momentissa tarkoitettu huomautus.

Tilintarkastuskertomus KEHA:lle

Tilintarkastajan tulee toimittaa tilintarkastuskertomus KEHA:lle, jos se sisältää huomautuksen siitä, että ravitsemisyritys on saanut liikaa hyvitystä eikä se ole maksanut ylimenevää osaa takaisin ennen tilintarkastuskertomuksen antamista. Muussa tilanteessa tilintarkastuskertomusta ei tarvitse toimittaa KEHA:lle.

Voitonjakoon rajoitus

Lain 14 § asettaa rajoituksen ravitsemisyrityksen varojenjaolle. Hyvitykseen sovelletaan samanlaista varojenjakorajoitetta kuin aktivoituihin kehitysmenoihin (KPL 5:8.2 § mukaan), jos yritys ei ole palauttanut saamaansa tukea tai hyvitystä tilinpäätöksen vahvistamiseen mennessä.

Suomen Tilintarkastajat ry tilintarkastajien tukena

Suomen Tilintarkastajat ry:ssä laaditaan tilintarkastuskertomusmallit ja muuta tarvittavaa ohjeistusta ravitsemisyritysten tilintarkastusten tekemisen tueksi syksyn 2020 kuluessa.