Keskeisin tilintarkastajia ja tilintarkastusta sääntelevä laki on tilintarkastuslaki. Julkishallinnon tilintarkastuksesta on säädetty oma lakinsa ja tilintarkastajia ja tilintarkastusta koskevia määräyksiä löytyy myös muista laeista.

Tilintarkastuslaki on yleislaki

Tilintarkastuslaissa (1141/2015) säädetään muun muassa

  • tilintarkastusvelvollisuudesta
  • tilintarkastuksen sisällöstä
  • tilintarkastajan raportoinnista
  • tilintarkastajan ammattieettisistä periaatteista
  • tilintarkastajan auktorisoinnista ja valvonnasta.

Tilintarkastusvelvollisuus on Suomessa laaja. Vain pienimmät yhteisöt on vapautettu tilintarkastusvelvollisuudesta.

Lain mukaan tilintarkastuksen kohteena on tarkastettavan yhteisön tai säätiön kirjanpito, tilinpäätös ja hallinto.

Tilintarkastajan on suoritettava tilintarkastus hyvän tilintarkastustavan mukaan. Se tarkoittaa velvollisuutta toimia tilintarkastustehtävissä huolellisen ammattihenkilön yleisesti noudattaman käytännön mukaisesti.

Tilintarkastaja antaa suorittamastaan tilintarkastuksesta tilintarkastuskertomuksen, joka on julkinen asiakirja. Tilintarkastuskertomuksen tärkein tieto on lausunto siitä, antaako tilinpäätös oikean ja riittävän kuvan tarkastuskohteen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

Tilintarkastuslaki sääntelee tilintarkastajan toimintaa myös muissa tehtävissä kuin lakisääteisessä tilintarkastuksessa. Muita tehtäviä ovat esimerkiksi tilintarkastajan antamat osakeyhtiölain mukaiset lausunnot ja todistukset.

Tilintarkastuslaki on tilintarkastusta sääntelevä yleislaki. Se väistyy, jos muualla lainsäädännössä säädetään toisin. Yksityissektorin tilintarkastusta koskevaa sääntelyä on yhteisölainsäädännössä ja säätiölaissa.

Laki julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista

Lakia julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuksesta (1142/2015) sovelletaan julkishallinnon ja -talouden tilintarkastukseen siltä osin kuin muussa laissa ei toisin säädetä. Tilintarkastuslakia sovelletaan osittain myös julkishallinnon ja -talouden tilintarkastukseen.

Kuntalaissa säädetään kunnan ja kunnan tytäryhteisön tilintarkastuksesta. Kunnan tilintarkastuksen kohteena on tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta tilintarkastuskertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset.

Julkishallinnon tilintarkastuksen sisältöä määrittää keskeisesti julkishallinnon hyvä tilintarkastustapa. Julkishallinnon tilintarkastajan toimintaa sääntelevät myös muut lait, kuten hallintolaki ja viranomaisen toiminnan julkisuudesta annettu laki.

EU-lainsäädäntö velvoittaa tilintarkastajia

Tilintarkastuslailla on saatettu kansallisesti voimaan EU:n tilintarkastusdirektiivi.

Euroopan unionin tilintarkastusasetus on puolestaan suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä. Se koskee yleisen edun kannalta merkittävien yhteisöjen (PIE-yhteisöjen) tilintarkastusta.

Laki rahanpesun ja terrorismin estämisestä

Lain rahanpesun ja terrorismin estämisestä (444/2017) tavoitteena on muun muassa tehostaa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen ennalta estämistä niin, että laissa mainitut toimijat, tilintarkastajat mukaan lukien, ottaisivat omassa toiminnassaan huomioon entistä enemmän näihin rikoksiin liittyvät riskit.

Laki edellyttää, että tilintarkastaja

  • laatii toiminnastaan riskiarvion ja päivittää sitä säännöllisesti
  • tuntee asiakkaansa (tunnistaa ja todentaa henkilöllisyyden)
  • järjestää jatkuvan seurannan asiakkaan toiminnasta
  • ilmoittaa epäilyttävästä liiketoimesta tai terrorismin rahoittamisen epäilystä
  • ei paljasta ilmoituksen tekemistä muulle henkilölle
  • huolehtii siitä, että työntekijät saavat koulutuksen rahanpesulainsäädännön noudattamisen varmistamiseksi.

Suomen Tilintarkastajat ry on laatinut tilintarkastajille suosituksen, jossa käsitellään tilintarkastajan rahanpesulainsäädännön mukaisia velvoitteita lakisääteisessä tilintarkastuksessa.

Muu kansallinen lainsäädäntö

Tilintarkastajia ja tilintarkastusvalvontaa koskevia tarkentavia säännöksiä on annettu valtioneuvoston asetuksessa tilintarkastuksesta (1377/2015) sekä työ- ja elinkeinoministeriön asetuksessa tilintarkastajan hyväksymisedellytyksistä (1442/2015).

Tilintarkastus on luvanvarainen ammatti, ja tilintarkastajat ovat Patentti- ja rekisterihallituksen tilintarkastusvalvonnan kohteena. Tilintarkastajat maksavat valvontansa kustannukset. Tilintarkastajan vuosimaksuista ja laadunvalvonnan maksuista on säädetty erillinen laki tilintarkastajan vuosimaksusta ja laadunvalvonnan maksuista (1512/2015).

Hyvää tilintarkastustapaa ohjaavat myös muut lähteet. Lue lisää >